Särö 1/2008 - ilmestynyt heinäkuussa 2008

80 sivua  6 €

Heinäkuussa ilmestyneen Särön teemana on "Metsä ja toiseus".

Tuoreessa numerossa käydään metsissä – sekä todellisissa että vertauskuvallisissa. Toiseus taas voi olla omiin kuulumista ja toisiin kuulumattomuutta, ulkopuolisuutta, ulkopuoliseksi sulkemista, rajojen pystyttämistä ja kaatamista.

Professori Juhani Niemi kirjoittaa esseessään "Rajoilla kirjallisuudessa": "Samalla kun puhutaan kirjallisuudesta, ei voi sivuuttaa filosofien tai teologien pohdiskelua rajalla olemisesta ja sitä kautta nousevia kysymyksiä olemassaolosta. Liioin ei voi jättää sivuun tiedettä. Sekin kulkee rajapinnoissa, usein merkityksellisimmillään testaa rajojaan, määrittelee käsitteitään ja peittää aukkoja tietoisuudessamme."

Runoilija ja muusikko A.W. Yrjänä puolestaan kirjoittaa artikkelissa "Pieni kirjoitus runoudesta ja maailmanlopusta": "Vielä kaksikymmentä vuotta sitten oli mahdollista olla nuori kapinallinen isänmurhaajanero vain sivuuttamalla akateemiseksi jäykistynyt runouden kenttä ja alkamalla kaikki alusta: hokemasta, örinästä, huudahduksista, ruumiillisuuttaan kieltämättömästä ekstaasista, loruista ja jaarituksesta – siis laulusta."

Toiseutta edustaa myös kiistelty venäläinen kirjailija Vladimir Sorokin. Sorokinin teoksia on Venäjällä muun muassa poltettu julkisesti valtavassa wc-pöntössä. Särössä on mukana suomennoskatkelma Sorokinin romaanista Opritšnikin päivä.

Särö esittelee Tiedeviillon! Tiedekin on osa kulttuuria, joten vuoden 2008 ensimmäisessä numerossa lanseerataan osasto, jossa käsitellään taiteen ja tieteen yhteyksiä. Ensimmäinen Tiedeviilto pureutuu sosiaalisten hyönteisten yhteiskuntiin sekä Leena Krohnin Tainaron-romaaniin. Tiedeviillon vastuu-toimittaja on biologi-kirjailija Tiina Raevaara.

Särön kansitaiteilijana on tällä kertaa kuvataiteilija Helena Junttila Sodankylästä. Uuden Itämaan nousevana runoilijana esitellään Suvi Nousiainen Tampereelta, ja nousevana novellistina Tarifassa Andalusiassa asuva Ulla Korhonen.

 

Pääkirjoitus

Tiina Raevaara

Henkilökohtaisista epäluuloistani

Luonnontieteilijänä suhtaudun hieman epäluuloisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa humanistit puuhastelevat kiihkeästi keskenään. Tai puuhastelkoot rauhassa, mutta voinko minä nauttia puuhastelukuvailujen lukemisesta?

Vastikään suomennettu A S Byattin Riivaus. Romanttinen kertomus ehti tuijottaa minua hyllystä lähes pari kuukautta ennen kuin sain tartuttua siihen. Kirjassa pelotti etukäteen se, että i) sen kirjoittaja on kirjallisuudentutkija, ii) sen päähenkilöt ovat kirjallisuudentutkijoita ja iii) kirja kertoo kahdesta fiktiivisestä viktoriaanisen ajan runoilijasta, joille kirjailija on kehittänyt myös laajan tuotannon. Ahdistustani ei helpottanut se, että romaanin jälkisanat on kirjoittanut kaksi kirjallisuudentutkijaa.

Kirja oli mainio.

Toinen Riivauksen fiktiivisistä kirjailijoista on Randolph Henry Ash, uusi lempirunoilijani. Hän kirjoittaa kuin Robert Browning ja Alfred Tennyson (tämän opin romaanin jälkisanoista), imee vaikutteita muinaisista tarustoista, muttei tyydy muhimaan vain omiensa joukossa.

Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka ovat avoimia sekä taiteelle että tieteelle; ovat halukkaita ymmärtämään sitä, mitä ihminen on luonut ja toisaalta sitä, mitä ihminen ei osaa luoda. Runoilija Ash on juuri tällainen. Hän on kiinnostunut luonnontieteiden kehityksestä, uusista geologisista ja eläintieteellisistä löydöistä.

Ihmisen ja luonnon rajapintaa voi lähestyä monin asein: musiikilla ja hiukkasfysiikalla, psykologialla ja kulttuurimaantieteellä. Raja ei silti häviä – se pysyy ihmisen ja kaiken muun välissä, ja meidän täytyy vain oppia elämään sen kanssa. Eri tavoin, erilaisista lähtökohdista, toistemme tapoja kunnioittaen.

Yhteiskunta pyrkii erottamaan kulttuurin ja tieteen toisistaan. Esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomissa on erikseen kulttuuri- ja tiedesivut: taiteet ja humanistiset tieteet pääsevät jokapäiväisille kulttuurisivuille. Luonnontieteiden omat kaksi sivua ilmestyvät kerran viikossa.

Kulttuurisivuilla esiintyy silloin tällöin myös HS-raati, toimituksen kokoama joukko mahdollisesti älykkäitä ihmisiä, jotka lausuvat mielipiteitä ajankohtaisista ongelmista aina ilmastonmuutoksesta tv-lupamaksuihin. Sadankolmenkymmenen raatilaisen joukossa on yksi luonnontieteilijä (kosmologian professori Kari Enqvist), muut ovat taiteentutkijoita, kirjailijoita, historioitsijoita, kulttuurilehtien päätoimittajia.

Siis: vaikka ihmiskunta syöksyy tulevaisuuteensa kännykkä kädessä ilmastonmuutoksen kourissa avaruusmatkaillen, vain humanistit ymmärtävät, mitä todella tapahtuu, mistä kaikessa todella on kyse. Luonnontieteilijät on leimattu tekijöiksi, humanistit ja taiteilijat näkijöiksi.

Itselläni vasta oppimista onkin: epäluuloni hohkaavat jo käyttämistäni sanoista. ”Humanisteilla” niputan julmasti yhteen kasvatus- ja musiikkitieteilijät, psykologit ja filosofit, jopa taiteilijat. ”Luonnontieteilijöiden” ylvääseen kaartiin saatan ajoittain hyväksyä myös tekniikan ja lääketieteen edustajat. Pyydän anteeksi kaikilta humanistiystäviltäni.

Meitä ympäröivä, luonnonlakien mukaan toimiva biologinen ja fysikaalinen maailma tunkeutuu aiheiksi taiteeseen ja tieteeseen, se voi olla metafora tai koostua mitattavista suureista. On huijausta kertoa maailmasta vain yhdestä näkökulmasta. Mikään ei ole rasittavampaa kuin perinnöllisyystieteen professori, jonka mielestä kaunokirjallisuus on turhuutta (paitsi kirjallisuuden professori, jonka mielestä perinnöllisyystiede on turhuutta).

Tämä Särön numero toteuttaa erään unelmani: kaiken taidepuheen keskellä on pala luonnontiedettä – tällä kertaa myrmekologiaa eli muurahaistutkimusta. Jatkossa Särön Tiedeviillon syvyyttä on tarkoitus kasvattaa.

Kulttuuria ja tiedettä ei voi eikä pidä erottaa toisistaan, niillä on yhteiset juuret, yhteinen runko, yhteiset ajattelijat.

Sisällys

3	Henkilökohtaisista epäluuloistani Pääkirjoitus | Tiina Raevaara
5	Syksy, 2008 Kuva | Helena Junttila
6–7	Helena Junttila tekee taidetta selkärangallaan Kansikuvataiteilija esittelyssä | Sanna Saastamoinen
8	Ajatus, 2003 Kuva | Helena Junttila
9–10	Pieni kirjoitus runoudesta ja maailmanlopusta A. W. Yrjänä · Runous ei ole leppoisaa, se on taistelua!
11	Pieni mies, 2008 Kuva | Helena Junttila
12	Joulukala, 2002 Kuva | Helena Junttila
13	Kalastava mies Novelli | Ulla Korhonen · Uuden Itämaan nouseva novellisti kirjoittaa runouden rajoilla.
15–19	Rajoilla kirjallisuudessa Juhani Niemi · Taide avartaa maailmankuvaa ja avaa lukkoja, joita perinteet, tavat ja lainsäädäntö ovat rakentaneet. Kirjallisuudessa raja-aitoja kaadetaan ainakin valtioiden ja lajityyppien väliltä.
20	Hirvi, 1996 Kuva | Helena Junttila
21–23	Metsän peitto Mietelmiä | Tapani Hietalahti
24	Kukka, 2003 Kuva | Helena Junttila
25–29	Tervetuloa Tainaroniin Tiedeviilto | Emma Vitikainen · Miten muurahaiset tietävät, kuka niiden pesään kuuluu?
30–32	Hyönteisten, toisten, kaupunki Tiedeviilto | Tiina Raevaara · Leena Krohnin Tainaron kertoo hyönteisten kaupungista. Ihmisistä se ei paljasta mitään.
33	Kesäyö, 2008 Kuva | Helena Junttila
34–37	Opritšnikin päivä Ote romaanista | Vladimir Sorokin suom. Natalia Deviatkina ja Ville Ropponen
38–39	Sorokin läpivalaisee putinilaisen järjestelmän Ville Ropponen · Venäjän vallanpitäjien kauhu aloitti merkityksen tuhoamisesta ja päätyi yhteiskunnalliseen satiiriin.
40–44	Kirjailija jota ei ollut olemassakaan Juha-Pekka Koskinen · Artikkeli kirjoittamisesta ja editoimisesta sekä luomisen ja julkaisemisen esteistä. ”Ne asiat, jotka ovat alitajuisesti vaivanneet kirjailijaa, saavat usein sanallisen muodon ulkopuolisen lukijan kritiikeissä.”
47–51	Silminnäkijän havaintoja Elokuvalliset muistivalot | Helena Ylänen · Nämä eivät ole maailman parhaita elokuvia, vaan valaisevia kokemuksia pimeässä salissa.
53	Runoja Tuomo Oksanen
54–56	Kulttuurielämän elvyttäjä Marjo Leppä: Vähän yöunta, mutta tosi hauskaa! Minttu Leppänen · Kulttuurituottaja nostaa lahtelaiset tekijät hämärästä valokeilaan.
58–61	Särön viisaiden neuvosto
63–65	Ilkeä Guru Kopeloi: Eteeris-eroottista lentoemorunoutta Käsittelyssä esikoisrunoteos Hymyilevä pilotti, punertava lehdistö · Mikä palvelukustantamoissa ärsyttää?
66–67	Kuvitelma kuvien kuvallisuudesta Kristian Blomberg · Runoutta ei lueta vain siksi että kuvat olisivat niin eläviä tai puhtaita. Runous tuntuu ylimääräisessä aistissa.
69	Uuden Itämaan nouseva runoilija Suvi Nousiainen kirjoittaa hitaasti ja elämästä nautiskellen
70	Kukka, 2003 Kuva | Helena Junttila
71–74	Runoja Suvi Nousiainen
77	Inna Bush Sarjakuva | Sir Jyce Laine
78	Särössä siintää: Taiteilijan tajunta ja iltasatu | Särö tiedottaa
79	Särön ilmoitushinnat | Tilaa Särö
80	Mukana Särössä | Särö kiittää | Klubi-ilta – ollut ja tuleva