Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry
 Blogi Särö-tiedotteet
Kategoria: Esikoisteokset

Varjokirjoittamisen kurssi Saksan ja Puolan rajalla syyskuussa

Kulttuurilehti Särö ja Kustannusliike Robustos järjestävät Saksassa, Frankfurt an der Oderissa 4.–9.9.2017 luovan kirjoittamisen kurssin, jonka teema on varjo. Kurssin ohjaajina toimivat kustantaja, kirjoittajakouluttaja Heikki Savola ja päätoimittaja, runoilija Mark Mallon.

Kurssi pidetään Särön Oder-residenssissä Puolan ja Saksan ja rajajoen ääressä Frankfurt-Słubicen kaksoiskaupungissa. Kaupunki sijaitsee tunnin junamatkan päässä Berliinistä, ja on helposti saavutettavissa myös Berliinin lentokentältä. Osallistujat majoittuvat Puolan puolelle edullisiin hotelleihin (alk. 22 euro/yö). Kurssimaksu on 320 euroa.

Kurssi on suunnattu lähtötasosta riippumatta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään itseään kirjoittajana ja kokeilemaan ympäristönvaihdoksen vaikutusta tekstintuotantoon. Osallistujia otetaan 6–12. Kurssi sisältää omatoimisen retkipäivän, jonka aikana voi käydä Berliinissä, Neuzellen luostarissa tai sosialistisessa suunnitelmakaupungissa Eisenhüttenstadtissa (ent. Stalinstadt).

Osallistujat saavat palautetta teksteistä, ja ohjaajien johdolla keskustellaan siitä, mitkä ovat hyvän tekstin kriteerejä lukijan ja kustantajan näkökulmasta. Kirjoittamalla ja tekstianalyysillä tutkitaan, kuka tai mikä tuntematon hahmo vaikuttaa tapaan, jolla tuotamme tekstiä. Lisäksi pohditaan, miten tulisi asennoitua siihen, kun kirjoittajana kokee jäävänsä kollegojen tai kustantajien varjoon mediassa, apurahajaossa tai kustannusohjelmissa. Varjoa käsitellään siis psykologisesta, sosiaalisesta, taloudellisesta ja hieman maagisestakin näkökulmasta.

Osallistujille tarjotaan tilaisuus keskustella kahden kesken kustantajan tai kulttuurilehden päätoimittajan kanssa esimerkiksi julkaisemiseen liittyvistä ongelmista tai nk. writer’s blockista.

Kurssilaisilla on mahdollisuus hakea Oder-residenssiin asumaan ja työskentelemään ennen ja jälkeen kurssin.

Ilmoittautumiset 21.7. mennessä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: mark.mallon@gmail.com, puh. 041 535 6065.

Teppo Paulaston Ajomies ilmestynyt

Särön runoilloissa aktiivisesti esiintyneen Teppo Paulaston esikoisrunokokoelma Ajomies (ntamo) on ilmestynyt.

 

 

”Ihmisten puheen rytmiä tavoitteleva, matalaksi tuunattu ääni. Runominä toikkaroi kulisseista näyttämölle, vetää tai on vetävinään maton altaan, ikään kuin olisi tullut sinne vahingossa. Runoja niille, jotka runoutta lukevat, ja niillekin, jotka eivät lue. Kohtaamisia ja lähtöjä, poistettuja kohtauksia ja samaistumista suurmiehiin.”

Lisätietoja kustantajan sivuilta tästä linkistä.

Muodonmuutoksia

Teppo Paulasto:

 

Näyttää siltä kuin pitkällinen vääntö esikoisrunokirjan kanssa olisi päättymässä julkaisuun. Näyttää vahvasti siltä, sanon, enkä puhu täsmällisemmin, koska sopimusta ei ole tehty, ja koska minulla on taipumusta taikauskoon. Kirja olisi voinut ilmestyä hiukan eri näköisenä ja eri kustantajilta jo viime tai toissa vuonna.

Käsikirjoituksen ensimmäinen versio oli käsissäni syksyllä 2005. Yhtään alkuperäistä runoa ei siitä ole jäljellä tai jos joku on, se on muuttunut liki tunnistamattomaksi. Viita- akatemiassa kirjoittamista opiskellessani sain valmiiksi syksyllä 2007 seuraavan käsikirjoitusversion, nimi vaihtui ja sisältö muuttui. Tämä lähti kustantajille. Seuraava versio postitettiin vuoden 2008 lopussa. Sitä seuraavana keväänä sain sydämentykytyksiä: kustannushenkilö soitti ja sanoi tykästyneensä, että hyvä siitä tulee, kun työstetään, julkaistaan ensi vuonna. Mutta kesän korvalla juttu kuivui lyhyesti kasaan, eikä mitään ehditty aloittaakaan.

Eipä mitään: takaisin töihin, käsikirjoitus jatkoi muodonmuutoksiaan. Seuraavan kerran kuulin keväällä 2010 käsiksen olevan syynissä toisessa kustantamossa. Syksyllä kässärin nimi ja osin sisältö vaihtui taas. Tilanne oli lupaava. Join onnessani punkkua kustantamon pikkujouluissa. Mutta talven aikana homma vaihteeksi peruuntui. Tein keväällä uusitun laitoksen käsikirjoituksesta, nimikin vaihtui jälleen, tekstien järjestys kääntyi lopusta alkuun ja tyyli kävi matalammaksi. Puolen vuoden päästä alkoi näyttää selvältä, että sekään versio ei ollut menossa läpi. Mietin jo kässärin lopullista hylkäämistä ja proosaan siirtymistä, jos se ei vielä kerran mulkattuna menisi talven aikana läpi. Hempeilemätön, mutta kannustava (siunattu olkoon) ateljeekriitikkoni totesi, ettei pidä luovuttaa, kun on takonut päätä seinään jo näinkin kauan.

*

Välissä setämäinen sana kirjoitusharrastajille.

Runokirjan kirjoittaminenhan on aivan loistava idea. Kustantajat odottavat kieli pitkällä teoksesi valmistumista ja riistävät sen jo raakileena näpeistäsi. Saat ylistäviä kritiikkejä, tulet tunnetuksi ja saat paljon rahaa. Teet Konneveden paikallismurteen kaikille tutuksi, pääset eduskuntaan ja telkkariin tai sinusta tulee lausuntoautomaatti erilaisten addiktioiden tai avioerojen alalla. Tai sitten et, kenties nämä eivät ihan toteudu sinunkaan kohdallasi. Jos esiinnyt runokeikoilla, saatat ainakin tavata oikeita runoilijoita ja voit pyytää niitä facebook- kavereiksi. Useimmat eivät kehtaa kieltäytyä. Älä kysy niiltä, paljonko niiden kirjat myyvät.

Jos ja kun ensimmäinen kässäri ei mene viikossa läpi Otavalla ja Södikalla, älä vedä itseäsi jojoon. Et vain ole Haavikko.

On mukavaa, kun nykyään käsikirjoitukset yleensä lähetetään sähköisesti. Sekin on muuttunut tässä esikoista hautoessa. Toki on totta, että sitkeän yrittäjän tiedostosta kustannusvirkailija pääsee vielä nopeammin eroon kuin paperinivaskasta, mutta säästyyhän siinä paperia, aikaa ja monta postimerkkiä. Kun ainutlaatuinen ja ihmiskunnalle liki korvaamaton hengentuotteesi saattaa saada pakit esim. 15 kustantajalta, ennen kuin löytyy se oikea. Pari vuotta sitten eräs kirjailija totesi, että täytyy luottaa omaan estetiikkaansa. Ja niinhän se on: jos kirja ei ole täyttä scheissea, se löytää kanavansa. Ja jos se on, ei sekään ole mikään ratkaiseva este. Ethän sinä itse sitä tajua.

Vain nimi puuttuu

Veera Antsalo:

Tiina Raevaara kirjoitti tässä blogissa kaksi vuotta sitten kirjojen nimeämisestä ja valotti omien kahden kaunokirjansa nimen syntyhistoriaa. Hänen toinen kirjansa, sittemmin novellikokoelma En tunne sinua vierelläni (Teos 2010) oli silloin ilmestymässä.

Kirjan nimi ei tietenkään saa olla liian paljastava, mutta parhaimmillaan se terävöittää koko tekstin, nostaa esiin sen kaikkein olennaisimman asian. Eräänä päivänä tyhjä taivas -kirjani lukeneet tietävät varmaankin, mihin kirjan kohtaan nimi viittaa, ja mielestäni juuri tämän kohdan nosto valokeilaan kiteyttää kirjan teeman ja näyttää tarinan siinä kehyksessä, jossa itse haluan sen esittää. Oikean nimen löytyminen oli helpotus: se auttoi minua kursimaan tarinan yhtenäiseksi, karsimaan ylimääräiset langanpäät ja vahvistamaan olennaisia.

Olen viime viikkoina ja päivinä miettinyt nimeä omalle, ensi syksynä julkaistavalle esikoisteokselleni, joka on proosarunokokoelma ja ilmestyy samaiselta Teos-kustantamolta. Kirja on viimeisiä hienosäätöjä ja kantta vaille valmis, ja menossa oikovedosvaiheeseen. Vain nimi puuttuu. Mutta miten keksiä se paras mahdollinen nimi kirjalle – juuri sellainen, joka Raevaaran sanoin kiteyttää kirjan teeman? Nimi voi vaikuttaa yllättävän paljon ja ohjata lukemaan teosta jostain tietystä näkökulmasta.

Tehtävä on vaikeampi kuin olin ennalta kuvitellut – nimi on ollut mietintämyssyssä jo hermostuttavan pitkään itseään ilmoittamatta. Tällä viikolla sen pitäisi kuitenkin varmistua, ja luulenpa melkein jo tietäväni sen. Kaksi työnimeäkin kirjalla on jo ollut, joista kummastakaan en kuitenkaan halunnut lopullista nimeä. Nimen löytämisen prosessi on kyllä samanlainen kuin Raevaaran tapauksessa; yhdessä kirjoitellaan kustannustoimittajan kanssa listoja, ja pähkäillään eri vaihtoehtoja. Kustannustoimittaja on myös tehnyt pientä gallupia kustantamossa ja kuulostellut muiden, käsikirjoitusta lukemattomien, mielipiteitä.

Vaikka olen erityisen mieltynyt pitkiin nimiin (minusta ne luovat enemmän mystistä auraa kirjan ympärille kuin lyhyet ja jämäkät), tällä hetkellä näyttää siltä, että kirjalle on tulossa lyhyt nimi.

Kirjailija Leena Parkkinen antama neuvo nimenmetsästykseen kuulostaa hyvältä: on juotava vähän viskiä ja kutsuttava ystävä kylään. Sitten kirjoitellaan nimilistoja, joista valitaan joku hyvältä kuulostava. Viski ja ystävän läsnäolo takaavat Parkkisen mukaan sen, ettei nimestä tule liian taiteellinen. Parkkisen esikoisromaanin Sinun jälkeesi, Max (Teos 2009) työnimenä muuten oli aika raflaavasti ”Seksiä, väkivaltaa ja kääpiöitä”, joka kuulemma eteni katalogiin asti ennenkuin lopullinen nimi löytyi.

  << Takaisin