Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry
 Blogi Särö-tiedotteet
Kategoria: Särö-akatemia

Särön, Robustoksen ja Osuuskumman ateljeeresidenssi käynnistyy

Samassa paketissa: residenssivierailu ja palautepalvelu. Kulttuurilehti Särö, Kustannusliike Robustos ja Osuuskumma tarjoavat syystalven 2017–2018 aikana ateljeekritiikkiä Oder-residenssin vierailijoille. Ateljeeresidenssi on tarkoitettu julkaisemaan pyrkiville ja jo julkaisseille runon ja proosan kirjoittajille.

Residenssiin valitut henkilöt saavat vierailujaksonsa alussa ja sen jälkeen palautetta ja kehittämisehdotuksia työn alla olevasta käsikirjoituksestaan. Ensipalaute annetaan suullisesti Frankfurtissa tai Berliinissä ja loppupalaute sähköpostitse tai suullisesti Helsingissä.

Oder-residenssi sijaitsee Berliinistä tunnin junamatkan päässä itään Oder-joen rannassa, Puolan vastaisella rajalla.

Alkupalaute annetaan 10–40 sivun proosanäytteestä tai 5–10 runosta, loppupalaute 40–80 sivuun tai 10–20 runoon laajennetusta kokonaisuudesta. Ateljeeresidenssiin haetaan täyttämällä residenssihakemus ja kirjoittamalla lisätietoihin ”ateljeeresidenssi”. Hakijan tulee lähettää 10–40 sivun proosateksti tai 5–10 runoa sähköpostitse osoitteeseen mark.mallon@gmail.com. Näyteteksti voi olla sama kuin teksti, josta annetaan alkupalaute.

Residenssivierailu edellyttää Särö ry:n tai residenssin yhteistyökumppanin* jäsenyyttä. Ateljeekritiikkipaketin hinnasta vähennetään Särön kuluvan vuoden jäsenmaksu, mikäli jäseneksi liitytään vuoden 2017 puolella.

Ateljeeresidenssin hinnat:
Majoitus 2 viikkoa ”pienessä huoneessa” + palautteet: 440 euroa **.
Majoitus 2 viikkoa ”isossa huoneessa” + palautteet: 520 euroa ***.
Mikäli haet residenssiin pelkästään työskentelemään, vierailun hinta on 120 euroa edullisempi.

Haettavissa olevat ateljeeresidenssijaksot:
25.11.2017–9.12.2017
9.12.2017–23.12.2017
23.12.2017–6.1.2018
3.2.2018–17.2.2018

Vaihtoehtoiset saapumis- ja lähtöpäivät ovat tilanteen mukaan mahdollisia. Lisävuorokaudet: pieni huone 22 euroa/vrk; iso huone 27 euroa /vrk.

Palautteita antavat mm. kirjailija ja kustannustoimittaja Maria Carole (spekulatiivinen fiktio, chick lit, romantiikka), runoilija ja kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen (runous), runoilija ja päätoimittaja Mark Mallon (runous ja proosa), kirjailija Venla Saalo (proosa ja nuortenkirjallisuus), kustantaja ja kirjallisuusterapiaohjaaja Heikki Savola (proosa) sekä kirjailija ja kustannustoimittaja Shimo Suntila (scifi, lyhytproosa). Ateljeeresidenssiin valitut voivat ehdottaa loppupalautteen antajiksi myös muita kuin mainittuja henkilöitä. Hakemukset vuoden 2017 jaksoille 20.10. mennessä ja helmikuun 2018 jaksoille 30.10. mennessä. Särö käsittelee hakemuksia sitä mukaa kun niitä tulee.

Lisätiedot: mark.mallon@gmail.com tai puh. 041 535 6065.

* (Yhteistyökumppanit: FAO Freelancejournalistit, Osuuskumma, Helsingin Kirjailijat ry, Nuoren Voiman Liitto, Osuuskunta Lilith, Porvoon taideyhdistys, Salpausselän kirjailijat ry, Suomen sarjakuvaseura ry, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry, Suomen freelance-journalistit)
** (Merkitse hakemukseen: 1hh)
*** (Merkitse hakemukseen: 2hh. Ateljeejakson aikana 2hh on vain yhden henkilön käytössä)

Kirjoittajaleiri Itä-Saksassa joulun jälkeen

Särö ry järjestää Eibaun kirjastoresidenssissä Itä-Saksassa tulevan joulun jälkeen kirjoittajaleirin. Harrastaja- ja ammattikirjoittajilla on leirillä tilaisuus keskittyä työhönsä noin kymmenen päivän ajan. Leiriläisten tulee kirjoittamisen ohessa osallistua palautteiden antamiseen muille kirjoittajille. Leirillä ei ole järjestettyä opetusta tai ohjelmaa, ja osallistujat vastaavat itse matkansa järjestelyistä. Ajankohta: 28.12.2014 – 6.1.2015. (Tulo- ja lähtöpäivissä on joustoa kahden päivän verran molempiin suuntiin.) Hinta: majoitusmaksu 10 euroa / yö, ilmoittautumismaksu 25 euroa. Lisätietoja ja haku (10.11. mennessä): saro.yhdistys@gmail.com.

Kirjoittajaleiri elokuussa Porvoossa: Paha kauneudessa

Tarvitsetko uusia näkökulmia ja kollegiaalista tukea runokokoelman tai romaanin kirjoittamiseen? Kaipaatko tietoa kustannusalan toiminnasta? Haluatko päästä kirjoittamisen virtaan muiden kirjoittajien seurassa?

Tervetuloa Porvoon kansalaisopiston ja Särö ry:n Paha kauneudessa  -kirjoittajaleirille elokuussa, joka pidetään meren rannassa Porvoon Övikin leirikeskuksessa 10.–13.8.2014. Kurssin hinta 250 euroa sisältää opetuksen, majoituksen ja ateriat.

Ilmoittautumiset 11.7. mennessä.

Kurssin ohjaajina kirjailija Jouko Sirola ja Särön päätoimittaja, runoilija Mark Mallon. Lisätietoja: Mark Mallon, puh. 041 535 6065 tai mark.mallon@gmail.com.

 

Sirola & Mallon: proosaa ja runoa meren rannassa kesäkursilla

sarotiedote:

Kirjoittamisen kesäpaja pe 16.7. – su 18.7. Pernajan Kvarnuddenissa – ilmoittautumiset pikaisesti!

Paja on tarkoitettu eri tason kirjoittajille (proosa ja runo, harrastajista käsikirjoituksen viimeistelijöille). Pajan sisältö: kirjoitusharjoituksia assosiaatiopajassa, tekstipalautteita, luentoja ja keskustelua. Käsittelyssä kirjoitusprosessiin, tekstin työstämiseen ja julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjaajina runoilija Mark Mallon ja kirjailija Jouko Sirola. Opetusta perjantai-iltana (n. klo 18-21), lauantaina (n. klo 10-20) ja sunnuntaina (n. klo 11-15). Kurssipaikka on Pernajan Kvarnuddenin leirikeskus.

Lue lisää.

Uutta säröläistuotantoa: Moottorit!

särötiedote:

Tuukka Hämäläisen esikoisteos Moottorit on ilmestynyt!

Leevi Lehdon ntamo-kustannus  julkaisi äskettäin kotkalais-helsinkiläisen Tuukka Hämäläisen esikoisrunoteoksen.

Moottorit on omaperäinen ja pohdiskeleva kuvaus kaukaisesta tulevaisuudesta, jossa vapaa yhteiskunta on romahtanut ekokatastrofien ja sotien seurauksena. Moniäänisten ja proosallisten runojen avulla teos kertoo arvoituksellisen tarinan, joka kasvaa itseään suuremmaksi kokonaisuudeksi. Moottorit on yhdistelmä suomalaista nykyrunoutta ja tieteiskirjallisuuden eli scifin jykevää perinnettä.

Tuukka Hämäläinen on kotkalaissyntyinen runoilija ja vapaakirjoittaja, joka tunnetaan parhaiten CMX-rockyhtyeen Encyclopedia Idiotica -teoksen (Johnny Kniga, 2009) toimittajana. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa mm. teoreettista filosofiaa ja kirjallisuutta, sekä kuuluu Porvoosta käsin ilmestyvän Kulttuurilehti Särön toimituskuntaan. Hän on esiintynyt runsaasti myös lavarunoilijana, mm. Uusälyttömän liikkeen illanvietoissa ja edustanut menestyksekkäästi Kotkaa Poetry Slam SM-kilpailuissa.

Esimakua teoksesta ja lisätietoja: http://tuukkahamalainen.wordpress.com/moottorit/

Pyhän savun tilojen puolesta

Mark Mallon:

Petri Pietiläisen muutaman päivän takainen purkaus  Särön blogissa kirjoittamisesta ja tupakasta  rohkaisi minua tarttumaan ongelmaan, jota olen salaa pitänyt nyrkissäni puolisentoista vuotta.

En ole kirjoittanut Suomessa yhtään uutta runoa enkä yhtäkään pääkirjoitusta sen jälkeen kun tupakkalaki astui täyteen voimaansa viime kesänä. Tiukennuksen jälkeen en ole myöskään sopinut Suomessa ainoatakaan aivoriihtä tai muutakaan palaveria kapakkaan, enkä juuri muuallekaan.

Nikotiinin ja alkoholin yhdistelmä luo kummitusmaista paloa, jossa tarkkasilmäinen erottaa maagisia, itseään toteuttavia säkeitä ja kuvia. Kapakoiden pöydissä olen aistinut ajan ja paikan henkeä, luonut maailmoja joista olen jälkeenpäin saanut olla ylpeä, ja jotka olen tehnyt muiden ihmisten koettaviksi. Hiljaisia ja selviä tiloja, kuten kirjastojen lukusaleja, olen vuorostaan tarvinnut kirjoitusten työstämiseen.

Väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että en ole ketjupolttaja, enkä tee läheskään kaikkea kirjallista työtä, esimerkiksi tätä tekstiä täällä berliiniläisessä nettikahvilassa, alkoholin ja tupakan voimin.

Luovuuden tai ylipäätänsä aivotoiminnan tukkeita poistan mieluummin liikunnalla kuin päihteillä. Mutta näkyjen alkusykähdys kohti kirjallista maailmaa, siis kohti todellisuutta, toteutuu siellä, missä pääkopan vanteita löysäävät muutkin kuin minä, mieluiten tupakantuoksussa, oluen tai viinin kanssa nautittuna — samoissa olosuhteissa, joissa Särö-lehti ja Särön kirjoittajakoulutus aikoinaan perustettiin.

Vihaan Suomen hygieenis-rationalistista nykyolemusta, jossa keskitien kulkijat mahtimielisyydessään karsivat yhteiskunnan rönsyt ja aluskasvullisuuden, näkemättä, että ne voivat olla toisten ihmisten hengenravintoa ja elämänlankoja.

En käsitä, miksi Suomen kansa, jota olen joskus pitänyt ihmeellisenä ja kummallisena, sydämellisenä ja jotenkin kirjallis-shamanistisena, äänestää itselleen päättäjiä, jotka yhdellä kädellä pakottavat kaikkia kansalaisia maksamaan tv-luvan ja toisella kädellä karsivat kirjastoja ja nuorisotiloja. Annamme tekopyhän nitistää pyhän.

Mitäs sanotte, löytyyköhän meistä suomalaisista reunaehtoihmisistä sen verran potkua, että perustaisimme valtakunnallisen yksityisten tupakkaklubien verkoston, tai edes klubin sinne tänne ympäri maata, että saisimme kirkkaan usvaisia tiloja, joissa voisimme kirjoittaa, piirtää, palaveroida, juoda hissukeen kahvia tai olutta, polttaa sikaria tai tupakkaa, ja järjestää vaikka privaatteja runoiltoja?

Kommentoikaa tähän tai lähettäkää minulle sähköpostia: mark piste mallon ät gmail piste com. Ja muistakaa, hyvät kansalaiset, näihin tiloihin tuleminen ei ole mikään pakko.

Täyttymystä odottaessa

Odottamista ja odotuksia — Encyclopedia Idiotican toimittajan havaintoja kirjan valmistumisen ajoilta:

Astuin messulavalle, missä oli täyttymys? Messuilta Musen keikalle. Rahahuolia. Pohdintoja suosion merkityksestä. ”En halua olla toimittaja!” Kun kirjoitan runoja, odotan, että voin lopettaa kirjoittamisen, ja kun en kirjoita, odotan, milloin pääsen taas aloittamaan.

Tuukka Hämäläinen:

Toimitin keväällä kirjan, jonka julkaisua odotin puolisen vuotta. Ei sinänsä mitenkään kummallinen aika, projektissa oli monia osallisia ja kässäri oli paksu. Lokakuun toisena päivänä saimme ensimmäiset kappaleet painosta, päivää ennen Turun Kirjamessuja. Esiinnyimme Turussa, mutta tuntui etten osannut sanoa vielä yhtään mitään. En ollut niinkään hämmentynyt siitä, että nimelläni varustettu kirja nyt oli käsissäni, vaan siitä ettei se tuntunutkaan miltään erityiseltä täyttymykseltä.

Aika kummallista tyypiltä, joka päätti 10-vuotiaana alkavansa kirjailijaksi?

Jäin odottamaan Helsingin Kirjamessuja. Nehän ovat isommat kuin Turun messut, ja kuvittelin, että kirjan mahdollinen suosio ja julkaisusta kulunut aika tekisivät tehtävänsä – odotin siis yhä täyttymystä. Messujen väliin jäävän parin viikon aikana käväisin YleX:n ja Kymenlaakson radion haastatteluissa. Jälkimmäinen herätti sukulaisissa aika merkillisiä reaktiota, minä kun en uskonut että he saisivat edes tietää kirjasta tai kuittaisivat koko jutun olankohautuksella.

Helsingin Kirjamessut tulivat. Yksi esiintyminen monistui äkkiä kolmeksi ja vielä nimmaritilaisuudeksi, josta tosin olisi kannattanut jotenkin tiedottaa, sillä nimmarinhakijoita oli vain kaksi. Tämä ei sinänsä ollut ongelma, sillä niin Turussa kuin Helsingissäkin yleisöä riitti. Senhän takasi jo se, että toimittamani kirja liittyi CMX-yhtyeeseen ja paikalla oli bändin nokkamies A. W. Yrjänä sekä kitaristi Janne Halmkrona.

Kipusin siis lavalle muusikko-runoilija-kirjailijan ja kenties Suomen parhaimman kitaristin ja tuottajan kanssa. Ihmiset taputtivat. Perheenjäsenet ja kaverit onnittelivat. Avovaimoni sanoi, että sehän meni hyvin.

Mutta missä on täyttymys?

Messujen jälkeen raahauduimme kuolemanväsyneinä brittiläisen Muse-yhtyeen keikalle Hartwall Areenalle. Matkalla satoi ja kuljimme väärään suuntaan. Istuin sitten uupuneena mainiolle katsomopaikalle, mutta jo muutaman biisin jälkeen vaivuin melankoliseen pohdiskeluun.

Mitä ihmettä minä odotin? Suosiota ja julkisuutta? — Hyi, saakeli! Sitäpaitsi kirjahan oli suosittu ja tuntemattomat ihmiset tulivat heittämään kummallisia juttuja. Jotain meriittiä, kenties? Mahdollisuutta julkaista joskus omaakin tekstiäni? Olin tyytyväinen kirjaan ja olen vieläkin, mutta en tiedä onko kukaan lukenut sitä. En tiedä edes kannattaako sitä lukea.

Olen ammattinimikkeeltäni opiskelija ja opintotuki on välttämätön paha. Päivää ennen tuota kohtalokasta Kirjamessupäivää sain opintotukilautakunnalta kirjeen, etten ollut suorittanut tarpeeksi opintopisteitä viime keväänä ja nyt olin vaarassa menettää loppuvuoden tuet. Mitä minä teinkään keväällä?

Niin, toimitin sitä kirjaa. Ei millään pahalla, mutta kompensaatio ei ollut riittävä. Ymmärtäähän sen; olen nuori ”toimittaja” jolla ei tuolloin ollut muutamaa lehtijuttua kummempaa näyttöä osaamisestaan. Mutta olinko nyt siis mielenrauhan ja opintojen lisäksi paskonut vielä taloudellisenkin tilanteen?

Ja vielä minä odotan! Mitä helvettiä me täällä odotamme?

Muse soitti keikallaan Guiding Light -kappaleen uudelta albumiltaan. Siinä laulun minähenkilö on menettänyt jonkinlaisen oppaansa, eikä enää tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Tuntui samalta.

Keikan jälkeen painuimme kavereiden kanssa Ravintola Kannakseen. Siideri oli hyvää ja tyhmänhauskoja juttuja riitti. Olin melkein tyytyväinen.

*

Henkilökohtaiset jutut kiinnostavat ihmisiä. Ei siksi, että olisi todella mielenkiintoista mitä se-ja-se henkilö nyt on kokenut ja ajatellut, vaan siksi että aidot (tai aidonkuuloiset) inhimilliset tuntemukset heijastuvat helposti omaan kokemusmaailmaan. Siksi kai kukaan lukisi toisen ihmisen päiväkirjaa – niin luulen.

Nyt istuksin yhdeksän maissa aamulla juomassa kahvia Muse-kupista ja kuuntelen YUP:n Normaalien maihinnousu -albumia. Olen tyytyväinen tuolla hyllyssä jököttävään kirjaan, vaikken yhäkään tiedä miksi toimitin sen. En edes halua olla toimittaja! Isäni on päätoimittaja Viikko Eteenpäin -lehdessä ja äitini on opettaja. Murrosikäisenä päätin, ettei minusta tulisi toimittajaa tai opettajaa.

Olen kuitenkin kirjoittanut kolmisenkymmentä lehtijuttua. Arvosteluja, artikkeleita ja kolumneja. Sellaisten tekstien tuottaminen on aina tuntunut aika helpolta ja hetkittäin jopa pidän asiakirjoittamisesta.

Olen kuitenkin eniten kotonani fiktiossa ja runoudessa. Niiden kirjoittaminen ei ole nautinnollista, odotan joka hetki milloin voin lopettaa. Sitten kun marssin jossain tavaratalon ale-kylttien välissä, odotan pääseväni taas kirjoittamaan.

Taas se sana: Odottaminen! Mitä täällä odotetaan?

Musen keikan jälkeen menimme perjantaina lenkille avovaimoni kanssa. Hän puhui surumieliseen sävyyn siitä, että nyt se puoli vuotta odotettu keikka on ohi, eikä ole muuta kuin ikävää odotettavaa. Pari päivää mielessäni pyörinyt odottamisen käsite nousi taas esiin.

Olisipa kovin hedelmällistä, jos joku kansantajuinen filosofi ryhtyisi tutkimaan odottamista. (Vaikka Terry Eagleton, joka kirjoitti mainion The Meaning of Life -kirjan.) Haluan tietää miksi meillä ihmisotuksilla (Röllin ilmausta käyttääkseni) on tapana vain odottaa ja odottaa ja odottaa, niinkuin tulevaisuudessa olisi oikeasti jotakin odotettavaa.

Eksistentialismi on karu filosofia. Siinä kaikki palaa aina siihen, että elämä on rajallista ja sellaisenaan epätyydyttävää. Odottamis-kysymyksessä on sama perusjuonne: Lopulta odotamme kuolemaa. Jossain Kotiteollisuuden kappaleessa todettiin, että:

”On kiire niin omiin hautajaisiin

ei jaksa panna vastaan.”

Ihan totta, vaikka Jouni Hynysen sanoituksissa on useammin huteja kuin osumia.

Vastaus sen sijaan löytyy, kuten aina, progesta. Marillion julistaa 2008 ilmestyneellä megalomaanisella tuplalevyllään:

”Happiness ain’t at the end of the road,

happiness is the road.”

Yksinkertaista, mutta valitettavan totta. Elämän ainoa täyttymys vaikuttaisi olevan sen eläminen, eikä niinkään mikään yksittäinen, odotettavissa oleva tapahtuma. Paljon hankalampaa on sanoa, kuinka nykyhetkestä sitten nautitaan.

Kerron kaikille olevani teoreettisen filosofian opiskelija, jotta joku näsäviisas erehtyisi kysymään elämän tarkoitusta. Voi sitä raukkaa, joka sen joskus vielä kysyy! Siitä keskustelusta ei pääse kuin kuolemalla.

  << Takaisin