Fyysistä teatteria ja keskustelua – tekoäly kirjallisuudessa

Lauantaina 18.11.2023 Porvoon Aatos Cafessa pidettävässä paneelikeskustelussa tekoälytutkija Hannu Toivonen ja luovan kirjoittamisen opettaja Katri Manninen pohtivat, millaista hyötyä ja haittaa tekoälystä koituu kirjoittajille ja kirjallisuuskentälle. Tilaisuudessa esiintyy myös nuori fyysisen teatterin artisti Lumi Ruotsalainen.

Terapiarunoutta fanituotteena – miksi Kiira Korpea julkaistaan?

Runoilijan saappaisiin astunut entinen taitoluistelija Kiira Korpi kirjoitti teoksen, joka Helsingin Sanomien kriitikon mielestä ei olisi ansainnut tulla julkaistuksi. Kritiikin aiheuttamasta kuohunnasta välittyy hapertuva suhteemme mediaan, toteaa Vesa Rantama: “Alamme olla vaarallisen tottuneita siihen, että julkisuuden henkilö voi sanella itse esille tulemisensa ehdot.”

Varjokirjoittamisen kurssi Saksan ja Puolan rajalla syyskuussa

Kulttuurilehti Särö ja Kustannusliike Robustos järjestävät Saksassa, Frankfurt an der Oderissa 4.–9.9.2017 luovan kirjoittamisen kurssin, jonka teema on varjo. Kurssin ohjaajina toimivat kustantaja, kirjoittajakouluttaja Heikki Savola ja päätoimittaja, runoilija Mark Mallon. (Päivitys 10.7.2017: kurssin toteutuminen on varmistunut ja kurssipaikkoja on vielä jäljellä). Kurssi pidetään Särön Oder-residenssissä Puolan ja Saksan ja rajajoen ääressä Frankfurt-Słubicen kaksoiskaupungissa. Kaupunki […]

Särö tiedottaa: Mummolaakso ry:n kirjoituskilpailu käynnissä

Vanhempien lesbojen ja bi-naisten järjestö Mummolaakso ry järjestää kirjoituskilpailun, joka kannustaa tallentamaan lesbojen ja biseksuaalien naisten arjen historiaa varhaisista ”pioneeriajoista” 2000-luvulle. Järjestö haluaa saada kirjoituskilpailulla näkyviin eri sukupolvien muuttuvia tapoja elää naista rakastavana naisena Suomessa. Kirjoituskilpailu avattiin lesbohistoriallisessa muistelutyöpajassa 18.3. Helsingissä, ja se on osa Mummolaakson muistelujen teemavuotta. Kilpailu on auki vuoden loppuun asti ja […]

Peter Sandströmille Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2017

Runeberg-kirjallisuuspalkinto 2017 on myönnetty Peter Sandströmille romaanista Laudatur. “Laudatur on lennokkaan hauska, aseistariisuvan haikea ja kieleltään juurevan notkea yllätysten romaani. […] Laudatur on tutkielma ajasta, aikojen päällekkäisyyksistä ja niiden loputtomiin vaihtelevasta temposta. Se on tutkielma kielestä ja hiljaisuudesta, ihmisen kosketuksista toisiin ihmisiin ja maailmoihin.” Palkintoraatiin kuuluivat sen puheenjohtaja, kirjailija Tero Liukkonen, runoilija Tommi Parkko ja […]

Särö ja Robustos: Kirjoittajakurssi kahden maan rajalla.

Kustannusliike Robustos ja kirjallisuuslehti Särö järjestävät 20.–25.2.2017 raja-aiheisen kirjoittajakurssin Saksassa, Puolan rajalla. Kustantaja Heikki Savolan ja runoilija Mark Mallonin ohjaama kurssi pidetään Särön Oder-residenssissä Frankfurt an der Oderissa, tunnin junamatkan päässä Berliinistä. Suomesta vastikään Saksaan muuttanut kirjailija Stefan Moster kertoo vierailevana ohjaajana kirjoittamisen rajatiloista. Kurssilla kirjoitetaan proosaa, johon sulatetaan ympäristön historiallisia kerrostumia. Lisäksi tekstien välityksellä […]

Venla Saalo Särön novellivastaavaksi

Särö-tiedote Särön uusin toimituslainen on kirjailija Venla Saalo, joka ryhtyi Särön novellivastaavaksi keväällä 2015. Saalo toivoo Särölle vaihtelevaa novellistiikkaa tuoreilta kyvyiltä ja vanhemmiltakin tekijöiltä. Tavoitteena on julkaista lajityyppinsä rajoja kolkuttelevaa kokeilevaa novellia, mutta myös perinteistä kerrontaa. Venla Saalon (s. 1988) esikoisteos Kirkkaalla liekillä (Robustos 2012) oli Finlandia-Junior-ehdokkaana 2012. Novellitarjouksia voi lähettää osoitteeseen ja kopiona […]

Uudenvuodenlahja Särön lukijoille: Franz Kafka: Prometheus.

Franz Kafka: Prometheus (1918) Suomennos Mark Mallon Prometheuksesta kertoo neljä tarua: Ensimmäisen mukaan – sen jälkeen kun hän paljasti jumalat ihmiselle – hänet kahlittiin Kaukasukseen, ja jumalat lähettivät kotkia, jotka söivät hänen maksaansa, joka aina vain kasvoi. Toisen tarun mukaan nokkivien kotkien aiheuttama kipu oli niin sietämätöntä, että hän painoi vartalonsa syvemmälle kallioon, kunnes oli […]

Tulossa: Tieteilijän tajunta

Särö 28 on tekeillä! Tieteilijän tajunta -työniminen numero ilmestyy vuodenvaihteessa. Luvassa on tiedettä mission näkökulmasta, taidetta tieteen näkökulmasta. Mukana musiikkia, kirjallisuustutkimusta, uutta runoa. Aineistotarjoukset 30.11.2014 mennessä osoitteeseen . Aineistotarjoukset:

Kirjoittajaleiri Itä-Saksassa joulun jälkeen

Särö ry järjestää Eibaun kirjastoresidenssissä Itä-Saksassa tulevan joulun jälkeen kirjoittajaleirin. Harrastaja- ja ammattikirjoittajilla on leirillä tilaisuus keskittyä työhönsä noin kymmenen päivän ajan. Leiriläisten tulee kirjoittamisen ohessa osallistua palautteiden antamiseen muille kirjoittajille. Leirillä ei ole järjestettyä opetusta tai ohjelmaa, ja osallistujat vastaavat itse matkansa järjestelyistä. Ajankohta: 28.12.2014 – 6.1.2015. (Tulo- ja lähtöpäivissä on joustoa kahden päivän […]