Runoilijat ja prosaistit, tulkaa Berliiniin eksymään!

Kirjoittajapaja Berliinissä 6.–10.6.2011 –> jatko-osa Orivedellä seminaarissa 18. – 20.11.2011. Ilmoittautumiset 30.4. mennessä. Säröläiset Jouko Sirola ja Mark Mallon opettavat Oriveden Opiston kirjoittamisen kesäpajassa — Berliinissä! Kirjoittajia yllytetään eksymään omassa maailmassaan, näyttämönä suuri ja kummallinen kaupunki, jossa aina löytää metrolla takaisin “lähtöpaikkaan”. Kurssi järjestetään Laine-Artissa, pienessä kulttuurikeskuksessa, Weddingin kaupunginosassa. Kurssilla saadaan palautetta aiemmista ja kurssilla […]

Teksti takkuaa, inspiraatio ääritilanteessa

Ulla Ora: Kirjoittaminen on vaikeaa. Mitä tärkeämmäksi se tulee, sitä vaikeampaa se on. Siksi on hyvä, kun joskus kirjoittaessa voi unohtaa, että kirjoittaa. Näin tapahtui kirjoittamismaratonilla viikko sitten Porvoossa. Kirjoitimme Mark Mallonin ja Jouko Sirolan vetämässä maratonissa koko perjantai-illan ja lauantaina 11 tuntia putkeen, välillä saimme palautetta. Ehkä noin kahdeksan tunnin kirjoittamisen jälkeen alkoi muodostua […]

Mallon & Sirola: Kevään kirjoittajamaraton Porvoon kansalaisopistossa

Särötiedote: Maaliskuussa Porvoon kansalaisopistossa pidetään kahden viikonlopun kirjoittamismaraton, ohjaajina runoilija Mark Mallon ja kirjailija Jouko Sirola. Kurssi on suunnattu määrätietoisille runon ja proosan kirjoittajille. Ensimmäisenä viikonloppuna assosioidaan Mallonin tajuntapajassa, kirjoitetaan paljon sekä keskustellaan kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Ensimmäisen viikonlopun tuotantoa jalostetaan kotona, ja jälkimmäisenä viikonloppuna teksteistä saadaan palautetta Sirolan johdolla, lempeästi ja älykkäästi. Myös kurssilaiset osallistuvat […]

Nettisanataidekoulu Särmä kutsuu 12-17-vuotiaita kirjoittajia

Särötiedote: Nettisanataidekoulu Särmä avaa ovensa 12-17-vuotiaille kirjoittajille tammikuussa 2011. Internetissä toimivassa kirjoittajakoulussa kirjoitetaan erilaisia tarinoita sekä tekstejä ja saadaan niistä palautetta sanataideohjaajalta. Teemoina kevätkaudella ovat muun muassa fantasia, kauhuromantiikka ja ihmisten eriskummallisuus. Toimintaan osallistutaan Särmän nettisivujen ja oman sähköpostin kautta. Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen: . Viestiin tulee kirjoittaa osallistujan nimi, ikä ja kotipaikkakunta. Mukaan kannattaa liittää […]

Kirjoittamismaraton Porvoossa lokakuussa.

Porvoon kansalaisopiston “kirjoittamismaraton” on kahden viikonlopun kurssi, jonka aikana kirjoitetaan paljon, luetaan muiden osallistujien tekstejä ja annetaan niistä palautetta. Kurssilla pohditaan kirjoittamiseen liittyviä yleisiä ja yksityisiä kysymyksiä ja keskustellaan julkaisemiseen liittyvistä asioista. Kurssin ohjaajina ovat runoilija Mark Mallon ja kirjalija Jouko Sirola. Kirjoittamismaraton on tarkoitettu aloitteleville ja pidempään kirjoittamista harrastaneille. Kurssipäivät: pe 1.10. (klo 17.30-20.45) […]

Ajan hermolla Kvarnuddenissa

Veera Antsalo: Osallistuin heinäkuussa Porvoon kansalaisopiston ja Särö ry:n järjestämään Kirjoittamisen kesätyöpajaan Pernajan Kvarnuddenissa. Vetäjinä toimivat Mark Mallon ja Jouko Sirola ja meitä kurssilaisia oli muutamien peruutusten jälkeen 11. Kurssin teemana oli ajankohtaisuus ja ajan hermolla oleminen. Ennakkotehtäväksi saimme kirjoittaa runollisesti tai proosallisesti tai esseen muodossa jostain aiheesta, joka oli mielestämme ajan hermolla. Koska emme […]

Sirola & Mallon: proosaa ja runoa meren rannassa kesäkursilla

sarotiedote: Kirjoittamisen kesäpaja pe 16.7. – su 18.7. Pernajan Kvarnuddenissa – ilmoittautumiset pikaisesti! Paja on tarkoitettu eri tason kirjoittajille (proosa ja runo, harrastajista käsikirjoituksen viimeistelijöille). Pajan sisältö: kirjoitusharjoituksia assosiaatiopajassa, tekstipalautteita, luentoja ja keskustelua. Käsittelyssä kirjoitusprosessiin, tekstin työstämiseen ja julkaisemiseen liittyviä kysymyksiä. Ohjaajina runoilija Mark Mallon ja kirjailija Jouko Sirola. Opetusta perjantai-iltana (n. klo 18-21), lauantaina […]

Kirjoitusharjoituksista poimittua: Humanismi on yliarvostettua

Kritiikkipiiri / J.K.L: Porvoon kansalaisopiston kritiikkipiirissä annettiin tehtäväksi harjoitella kirjoittamisen kliseitä. Tehtävän yksi osio oli kirjoittaa kuvitteellisen 20-vuotiaan itssensäkäpertyneen filosofian opiskelijan pateettista tyyliä imitoiden, jonkinlaista esseen ja novellin sekasotkua, ja viljellä kirjoituksessa kliseitä reilusti mutta ei tukahduttavasti. Julkaisemme näytteeksi nimimerkki J.K.L:n kirjoituksen. Humanismi on yliarvostettua Tässä ankarassa maassa on vielä toivoa paremmasta, meistä voi tulla […]

Särön lehden, residenssin ja kirjoittajakoulutuksen väliaikakuulumisia

Mark Mallon: Pientä väliaikatietoa Särö-lehdestä ja Särön muista projekteista: Sarjakuvasärön artikkelit ja kritiikit on kasassa, sarjakuvat ja runoilijat on valittu (he ovat Satu Bäckmand ja Tuomas Kerätär), mutta editointi, kuvitus ja taitto on vielä kesken. Olemme itse asettaneet painodeadlineksi 4.4. Tiukkaa tekee. Pääsiäinen menee meillä joka tapauksessa työn merkeissä, kun Särön Berliinin residenssi kolkuttelee ovella. […]

Tulevaisuuden kirjailija

Risto Niemi-Pynttäri Haku kirjoittamisen maisteriopintoihin lähestyy, vastailen puheluihin ja meileihin.  Millaisia näytetekstejä kannattaa valita? Mitä kannattaisi painottaa hakemuskirjeessä?  Ohjeet löytyvät verkosta. Kunpa joku kysyisi jotain muuta! Miksei kukaan kysy esimerkiksi sitä, mikä on kirjailija tulevaisuudessa, ja voiko sitä tulla suunnittelemaan yliopistoon, ihan vaan itseä varten. Voinko olla tulevaisuuden lupaus, jos en ole yhtään filosofinen? Tietysti […]