Saara Henriksson:
Luin Anni Sumarin Vuodet vetten päällä junassa Skånesta Tanskaan. Juna kulki sillalla Juutinrauman ylitse, matka oli juuri oikean mittainen runokokoelman lukemiseen. Kirjan minulle ojensi laukustaan sisareni, joka pitää sitä aina mukanaan. Lukiossa sama sisko kantoi olkalaukussa Katri Tapolan Kalpeat tytöt -romaania, kuin uskossa oleva Raamattua. Talismanikirja on kirja, jonka voi avata mistä tahansa kohdasta ja alkaa lukea uudelleen. Kirjassa on lukemisen muistot niistä paikoista, joissa se on avattu: “aamu vie sinut maihin joissa et ole ennen käynyt…”.
Minun talismanini oli vuosia Peter Høegin Lumen taju. Nyt se on Hiljainen tyttö. Talismanikirja on ajattelun alusta, tiekartta ja opas omaan elämään: “lahjakkuus on kykyä valita oikein…” Samoin kuin kirja on talismani, sen kirjoittajasta voi tulla idoli. Peter Hoeg on edelleen ainoa kirjailija, jonka uutta kirjaa odotan joka kerta. Tanskaa en sentään ole vielä opetellut. En kanna Hiljaista tyttöä mukanani, mutta kotona pidän sen käden ulottuvilla.
Lempikirjan ei tarvitse olla paras kirja jonka on lukenut (kuka lukeva ihminen voisi valita parhaan?) eikä sen tarvitse olla todistus omasta erinomaisesta kirjallisesta mausta. Tärkeintä, että kirja on henkilökohtaisesti merkitsevä. Sen on lukenut elämän käännekohdassa, tai kirjan lukeminen on vaikuttanut käänteen syntymiseen. Se on kirja, jonka haluaisit rakastetun lukevan, jotta hän ymmärtäisi sinua todella. Usein talismanikirjan on lukenut nuorena. Herkässä iässä luetut elämänoppaat toistuvat usein sukupolvesta toiseen, samoja runotyttöjä ja sormusten herraa lukevat uudelleen äidit ja tyttäret. Myös vanhempana on kuitenkin onneksi mahdollista kohdata elämän muuttava tuttavuus.
Lopuksi vinkki: kun kohtaat sen oikean, hanki pehmeäkantinen versio lukukappaleeksi, jos mahdollista. Pokkari kestää talismanina kauemmin. Kovakantisen kirjan kannet on tuomittu irtoamaan kun se on tarpeeksi monta vuotta pyörinyt laukun pohjalla.