Veera Antsalo:
Vaikka en yleensä pidä suurista yleisötapahtumista, käväisin lauantaina Helsingin Rautatietorilla Maailma kylässä-festivaalin Maailman kirjat-tapahtumassa.
Teltan nurkkapöydässä Karu kustannuksen ja POESIAConCin (Malmö) ständillä askarreltiin kirjoja. Periaate on simppeli: tehdään kirjoja jäte- ja kierrätysmateriaalista itse leikkaamalla ja liimaamalla sekä maalaamalla kannet.
Malli on peräisin rapakon takaa. Editoriales cartoneras-periaatteella toimivat kirjakustantamot syntyivät 2000-luvun alun Latinalaisessa Amerikassa Argentiinan talousromahduksen jälkeisessä tilanteessa, jossa kirjoista oli tullut äkkiköyhtyneille ihmisille luksustavaroita ja jossa monet pienkustantajat olivat joutuneet ahtaalle. Jo aiemmin, 90-luvulla, espanjalaiset suuret kustannustalot olivat hivuttautuneet Latinalaiseen Amerikkaan, mikä tarkoitti sitä että latinalaisamerikkalaisille alettiin myydä espanjalaista kirjallisuutta ja kotoperäisen kirjallisuuden levittäminen muuttui hankalaksi ja kalliiksi, epäkaupallisemman suorastaan mahdottomaksi.
Samaan aikaan epävirallisen sektori valtasi alaa ihmisten taistellessa toimeentulosta. Kaduille ilmestyivät nk. cartonerot, pahvien kerääjät ja myyjät. Näiltä ostettiin materiaalia ensimmäisiin kartonkikirjoihin.
Argentiinalainen runoilija Washington Cucurto perusti ensimmäisen osuuskuntaperiaatteella toimivan kartonkikustantamon, Eloísa Cartoneran 2003 Buenos Airesissa. Kustantamomalli levisi pian muuallekin Latinalaiseen Amerikkaan ja nyt niitä on lähes joka maassa. Kierrätyskustantamot ovat rantautuneet myös Eurooppaan – ainakin Berliiniin, Malmöön ja Helsinkiin, jossa Roxana Crisólogon ja Johanna Suhosen Karu kustannus on aloittelemassa toimintaansa. Kustantamo määrittelee toimintaperiaatteikseen ekosentrismin, ekologisuuden, sosiaalisen kestävyyden sekä epätasa-arvoisten valtarakenteiden haastamisen. Se julkaisee latinalaisamerikkalaista nykykirjallisuutta suomeksi ja ruotsiksi sekä suomalaista kirjallisuutta espanjaksi ja portugaliksi.
Karu kustannuksen nettisivuilla liikkeen taustasta kerrotaan, että kartonkikustantamoilla on tietoisuutta muokkaava ja toimijuutta luova rooli. Ydinidea on pyrkiä eroon valtakeskuksista ja ottaa toimijuus omiin käsiin.
“Julkaisut voidaan nähdä myös kannanottoina kirjallisuuden maailmassa: kirjojen valmistus ei vaadi suurta alkupääomaa ja taloudellinen riski on varsin pieni, mikä mahdollistaa tuntemattomien kirjailijoiden, vähemmistökielillä kirjoitettujen tekstien ja muun marginaalisen tuotannon julkaisemisen.”
Minua kierrätyskirjaliike viehättää monestakin syystä. Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus on kiinnostavaa maan kulttuurisen kerrostuneisuuden vuoksi, mutta suomennettu lattarikirjallisuus tarkoittaa yleensä niitä iänikuisia marquezeja ynnä muita maagisen realismin klassisia mahtiopuksia. Uusia tai marginaalisempia kirjailijoita on ei juurikaan ole ollut tarjolla. Tähän Karu kustannus lupailee muutosta.
Lisäksi roskakirjojen rosoinen estetiikka virkistävää ja haastaa sopivalla tavalla olemassa olevat esteettiset mieltymykset. Näen siinä paluun perusasioiden äärelle: haluan kirjan -> teen kirjan itse. Asenne on punkimpi kuin… no jossain Strömsössä (jonka perimmäinen tarkoitus lienee moukaroida tavisaskartelijoiden itsetunto maan rakoon).
Muistutuksena perusasioista minulla on tapana pitää työpöydälläni ensimmäistä itse tekemääni kirjaa. Se on noin 30 vuoden ikäinen. Sen valmistusaineina on käytetty Finnair Cargo-logolla varustettua kopiopaperia, tavallista ja jykevämpää mustaa teippiä (tavallisen on aika hapertanut pois ja jäljellä on enää ruskea liimajälki) ja eläinkiiltokuvia kuvituksena. Välimerkitön, typoja vilisevä tikkukirjainteksti on kirjoitettu lyijykynällä ja kertoo tarinan siitä, kuinka eläimet perustavat orkesterin. Se alkaa näin: “TIPU SOITTI KERRAN TORVEA HÄN OLI SAANUT ISOÄIDILTÄSEN”. Jä päättyy näin: ”MUTTA TIPU SOITTI JÄLLEEN TORVEANSA JA NO-SUSOITTAA TRUMPETTIA.” Tarina on lyhyt ja filosofinen ja kertoo kaiken oleellisen elämässä.
Tee kirja!
Vaikka en yleensä pidä suurista yleisötapahtumista, käväisin lauantaina Helsingin Rautatietorilla Maailma kylässä-festivaalin Maailman kirjat-tapahtumassa.
Teltan nurkkapöydässä Karu kustannuksen ja POESIAConCin (Malmö) ständillä askarreltiin kirjoja. Periaate on simppeli: tehdään kirjoja jäte- ja kierrätysmateriaalista itse leikkaamalla ja liimaamalla sekä maalaamalla kannet.
Malli on peräisin rapakon takaa. Editoriales cartoneras-periaatteella toimivat kirjakustantamot syntyivät 2000-luvun alun Latinalaisessa Amerikassa Argentiinan talousromahduksen jälkeisessä tilanteessa, jossa kirjoista oli tullut äkkiköyhtyneille ihmisille luksustavaroita ja jossa monet pienkustantajat olivat joutuneet ahtaalle. Jo aiemmin, 90-luvulla, espanjalaiset suuret kustannustalot olivat hivuttautuneet Latinalaiseen Amerikkaan, mikä tarkoitti sitä että latinalaisamerikkalaisille alettiin myydä espanjalaista kirjallisuutta ja kotoperäisen kirjallisuuden levittäminen muuttui hankalaksi ja kalliiksi, epäkaupallisemman suorastaan mahdottomaksi.
Samaan aikaan epävirallisen sektori valtasi alaa ihmisten taistellessa toimeentulosta. Kaduille ilmestyivät nk. cartonerot, pahvien kerääjät ja myyjät. Näiltä ostettiin materiaalia ensimmäisiin kartonkikirjoihin.
Argentiinalainen runoilija Washington Cucurto perusti ensimmäisen osuuskuntaperiaatteella toimivan kartonkikustantamon, Eloísa Cartoneran 2003 Buenos Airesissa. Kustantamomalli levisi pian muuallekin Latinalaiseen Amerikkaan ja nyt niitä on lähes joka maassa. Kierrätyskustantamot ovat rantautuneet myös Eurooppaan – ainakin Berliiniin, Malmöön ja Helsinkiin, jossa Roxana Crisólogon ja Johanna Suhosen Karu kustannus on aloittelemassa toimintaansa. Kustantamo määrittelee toimintaperiaatteikseen ekosentrismin, ekologisuuden, sosiaalisen kestävyyden sekä epätasa-arvoisten valtarakenteiden haastamisen. Se julkaisee latinalaisamerikkalaista nykykirjallisuutta suomeksi ja ruotsiksi sekä suomalaista kirjallisuutta espanjaksi ja portugaliksi.
Karu kustannuksen nettisivuilla liikkeen taustasta kerrotaan, että kartonkikustantamoilla on tietoisuutta muokkaava ja toimijuutta luova rooli. Ydinidea on pyrkiä eroon valtakeskuksista ja ottaa toimijuus omiin käsiin.
“Julkaisut voidaan nähdä myös kannanottoina kirjallisuuden maailmassa: kirjojen valmistus ei vaadi suurta alkupääomaa ja taloudellinen riski on varsin pieni, mikä mahdollistaa tuntemattomien kirjailijoiden, vähemmistökielillä kirjoitettujen tekstien ja muun marginaalisen tuotannon julkaisemisen.”
Minua kierrätyskirjaliike viehättää monestakin syystä. Latinalaisamerikkalainen kirjallisuus on kinnostavaa maan kulttuurisen kerrostuneisuuden vuoksi, mutta suomennettu lattarikirjallisuus tarkoittaa yleensä niitä iänikuisia marquezeja ynnä muita maagisen realismin klassisia mahtiopuksia. Uusia tai marginaalisempia kirjailijoita on ei juurikaan ole ollut tarjolla. Tähän Karu kustannus lupailee muutosta.
Lisäksi roskakirjojen rosoinen estetiikka virkistävää ja haastaa sopivalla tavalla olemassaolevat esteettiset mieltymykset. Näen siinä paluun perusasioiden äärelle: haluan kirjan -> teen kirjan itse. Asenne on punkimpi kuin…no jossain Strömsössä (jonka perimmäinen tarkoitus lienee moukaroida tavisaskartelijoiden itsetunto maan rakoon).
Muistutuksena perusasioista minulla on tapana pitää työpöydälläni ensimmäistä itse tekemääni kirjaa. Se on noin 30 vuoden ikäinen. Sen valmistusaineina on käytetty Finnair Cargo-logolla varustettua kopiopaperia, tavallista ja jykevämpää mustaa teippiä (tavallisen on aika hapertanut pois ja jäljellä on enää ruskea liimajälki) ja eläinkiiltokuvia kuvituksena. Välimerkitön, typoja vilisevä tikkukirjainteksti on kirjoitettu lyijykynällä ja kertoo tarinan siitä, kuinka eläimet perustavat orkesterin. Se alkaa näin: “TIPU SOITTI KERRAN TORVEA HÄN OLI SAANUT ISOÄIDILTÄSEN”. Jä päättyy näin: ”MUTTA TIPU SOITTI JÄLLEEN TORVEANSA JA NO-SUSOITTAA TRUMPETTIA.” Tarina on lyhyt ja filosofinen ja kertoo kaiken oleellisen elämässä.
Karu kustannus (linkki: http://karukustannus.wordpress.com)