SÄRÖN ODER-RESIDENSSI

Oder-residenssi on tarkoitettu
Särön jäsenten ja residenssin
yhteistyökumppaneiden jäsenten
asumiseen ja työskentelyyn.

Vierailuaika on pääsääntöisesti
vähintään kaksi viikkoa.

EtusivuTiedotteetAsuntoYhteydetHakeminenGalleriaVieraskirja

Särön Oder-residenssi Frankfurt an der Oderissa on avannut ovensa 10.12.2016.



Frankfurt an der Oderin residenssi sijaitsee tunnin junamatkan päässä Berliinistä, aivan Saksan ja Puolan rajalla virtaavan Oder-joen äärellä. 1900-luvun alussa valmistuneen asuinrakennuksen ylimmässä eli 5. kerroksessa sijaitseva residenssiasunto on kooltaan 86 m². Rakennuksessa ei ole hissiä.

Oder-residenssin osoite on Ziegelstrasse 20. Residenssin kanssa samassa taidetehdasmaisessa rakennuskompleksissa on kaksi teatteria (joista toinen nukketeatteri), konserttisali, aamiais- ja lounasruokala, lähituotteita myyvä liha- ja kalamyymälä, puusepänverstas sekä taiteilijoiden työtiloja. Ruokakauppa Aldi, pankkiautomaatti ja muut päivittäispalvelut sijaitsevat viiden minuutin kävelyetäisyydellä. Puolan Slubiceen pääsee kävellen 10 minuutissa.

Tiedustele residenssin käyttömaksuja omalta jäsenorganisaatioltasi.

HUOM: Saksassa on toinen, suurempi, tunnetumpi, lännessä sijaitseva Frankfurt (am Main) – älä sekoita kaupunkeja keskenään!

Residenssin yhteystiedot

Vieraiden vastaanotto
Mark Mallon, +49 177 620 6928 tai +358 41 535 6065
saro.residenssi@gmail.com

Tiedustelut
Mark Mallon, +358 41 535 6065 tai +49 177 620 6928
saro.residenssi@gmail.com

Kirjanpito ja laskutus
sirkku.kapp@gmail.com, 040 729 8180
Särö, Sirkku Kapp, Sahankaari 4 A 5, 04430 Järvenpää

Nettisivut
Heikki Kekki, heikki.kekki@gmail.com