Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry

Särö 3/09 Kritiikkiä ja neroutta

Ilmestynyt joulukuussa 2009

80 sivua  6 €

OSTA LEHTI    TILAA SÄRÖ
 

Särö on jälleen uudistunut, sillä lehti sisältää nyt ensimmäistä kertaa värisivuja, 16 sivun verran. Lisäksi Särössä on nyt viimeinkin pitkään kaivattu kritiikkiosasto, joka on heti alkuun, ensi-ilmestymisensä kunniaksi, poikkeuksellisen laaja, 23-sivuinen. Kritiikkiosaston on koonnut Jyväskylän yliopistossa kirjoittamista opettava Risto Niemi-Pynttäri.

Savantismia, hulluuden olemusta, siiderikritiikkiä, musiikillista lahjakkuutta, kemijärveläisiä betonimiehiä ja alushousujen sisuksia tutkivien naisrunoilijoiden lomassa uusin Särö esittää sellaisenkin ihmeen kuin Risto Ahdin työn alla olevan Neron omaelämänkerran käyttämistä kuvituksena. Ahdin runojen visualisoinnista vastaa Sanna Saastamoinen.

Kaunokirjallista proosaa tarjoavat tällä kertaa Saara Henriksson ja Teppo Paulasto. Henrikssonin novellin kuvituksena on käytetty Paula Aarnialan grafiikkaa. Runouden maailmaa edustavat Veera Antsalo, Tuukka Hämäläinen ja Talven Särö-runoilijaksi valittu Riikka Heinonen.

Mainittujen henkilöiden lisäksi numeron muita kirjoittajia ovat Matti Itkonen, Seija Kerttula, Anne Mölsä, Tiina Raevaara ja Aleksis Salusjärvi. Kritiikkien kirjoittajat ovat Riikka Ala-Hakula, Mikko Keskinen, Risto Niemi-Pynttäri, Maaria Pääjärvi, Joonas Säntti, Olli-Pekka Tennilä, Riitta Vaismaa, Jani Vanhala ja Riikka Ylitalo.

 

Pääkirjoitus

Mark Mallon

Kemijärven betonimiehistä toinen nauroi itsensä säröille

Aluksi anteeksipyyntö: Särö ei edelleenkään, määrätietoisista ponnisteluista huolimatta, ole kyennyt kuromaan umpeen syntymähetkellään avautunutta aikarepeämää. Olemme siis noin neljännesvuoden aikataulusta jäljessä, ja näyttää siltä, että Särön vuosi vaihtuu tälläkin kertaa pääsiäisenä.

Mutta todettakoon, että emme kuluneena syksynä Särössä suinkaan ole lepäilleet, vaan olemme taistelleet lisääntynyttä byrokratiaa ja taloushuolia vastaan, jotka ovat viime aikoina pyrkineet päästä tapailemaan Särön kuoleman kieliä.

Osa ongelmista tosin ratkesi, kun tajusimme, että ei kannata taistella byrokratiaa vastaan, vaan sen puolella, samassa rintamassa.

Viime kuukausina Särössä on käynnistynyt yksiä jos toisiakin pieniä uudistuksia: Ensinnäkin, lehden sisustassa on nykyään värisivuja. Toiseksi, Särön levikinedistämisestä ja ilmoitusmyynnistä vastaa uusi markkinointisihteeri Kirsti Karhu. Kolmanneksi mainittakoon vielä, että blogimme kirjoittajakunta on kasvanut kolmesta viiteentoista, joten blogista on kehittynyt moninapainen media lehden rinnalle.

Entä mitä hyvää Häme on tuonut Särölle? Tietenkin Tampereen yliopistossa tiedotusoppia opiskelevan Anne Mölsän. Hän on konsulttimme, säröpsykologi, joka tenttaa lehden lukijoita ja tekijöitä siitä, miten Särön tulisi ravistella itseään tavoittaakseen potentiaalisen lukijakuntansa paremmin. Vuoden 2010 kuluessa lukijat saanevat käsiinsä edelleenkin muuttuneen julkaisun.

Keski-Suomestakin kajastaa. Jyväskylän yliopistossa kirjoittamista opettava Risto Niemi-Pynttäri perusti Säröön kritiikkiosaston, jossa arvostellaan kirjoja menneisyydestä ja nykyisyydestä.

Sitten lukijakirjeisiin. Ensimmäinen on Valtteri "Walker" Saariselta Kouvolasta:
"Kiitos seksinumeronne senssipalstasta, jonka ansiosta tapasin nykyisen kuningattareni. Hän on kuin pimeässä hohtava musta ruusu, jonka saan aina poimia kätöseeni, kun ohikulkiessani satun ajattelemaan juuri häntä. Kai te vielä jatkatte senssipalstaanne?"

Tuskin. Pitäisikö?

Toinen kirje menee näin:
"En ole pääministeri Matti Vanhanen, vaan hänen täyskaimansa Kemijärveltä. Asun kerrostalossa. Eräänä iltana istuin baarissa ja kerroin jätkille, että haluan kirjoittaa Särölle ajatuksiani neroudesta. Kaverit ne vain tuijotti eteensä. Kelasin mitä sanoin ja aloin nauraa räkättää. Eihän ne tiedä mikä Särö on, ovat betonimiehiä! Sitten toinen heistä, Aikka, alkoi myös nauraa. Oikein hohottaa. Keijo jatkoi tuumailua, vaihtoi sitten pöytää. Nukkumaan mennessäni tulin ajatelleeksi, että parasta neroutta on se, että saa jätkän nauramaan, vaikkei se tiedä miksi se nauraa."

Matti, olet oikeilla jäljillä! Kerrohan uuden vuoden tervehdyksemme sinne Lapin maille, elikkä Suomen yläpäähän, ja lähetä toimitukselle vielä baarin nimi, niin postitamme sinne parit Säröt.

Sisällys

1 Kemijärven betonimiehistä toinen nauroi itsensä säröille
Pääkirjoitus | Mark Mallon
6 Neron omaelämänkerta
Ote työn alla olevasta kirjasta | Risto Ahti
Lintujen matkija | piirros | Sanna Saastamoinen
7-9 Unien musiikki, aavesormet pianolla
Tiedesärö | Tiina Raevaara
· Koska musikaalisuuden evoluutiota tai biologista tarkoitustakaan ei täy­sin ymmärretä, myös musiikin rooli erilaisissa aivotoiminnan häiriöissä on varsin monimuotoinen ja yllättävä.
Musiikki voi olla itse oire, oireiden käynnistäjä tai vastaavasti helpottaja, jopa parannuskeino.
12-13 Geneetikko musiikin alkulähteillä
Tiedesärö | Tiina Raevaara
· Syntyykö musikaalisuus vain musikaalisesta ympäristöstä? Kuinka suuri osa musiikillisesta lahjakkuudesta määräytyy jo geeneissä? Haastateltavana geenitutkija Irma Järvelä.
14-18 Kun muistiin mahtuu 12 000 kirjaa
Tiedesärö | Seija Kerttula
· Savanttien lahjakkuudessa on jotakin lähes yliluonnollista. He kykenevät hetkessä tekoihin, joita muut joutuvat harjoittelemaan vuosikausia tai joihin muut eivät koskaan pysty.
20-21 Satiirikko
Lyhytproosaa | Teppo Paulasto
22-26 Hulluksi tulemisen lähtökohdista
Essee | Aleksis Salusjärvi
· Jumaluus riistää heiltä järjen ja käyttää heitä samoin kuin oraakkeleita ja jumalallisia ennustajia palvelijoinaan, jotta me kuulijat näkisimme, etteivät nuo arvokkaat puheet ole heistä lähtöisin, hehän ovat menettäneet järkensä: puhujana on itse jumaluus, joka heidän välityksellään saattaa äänensä meidän kuuluviimme. (Platon)
27 Neron omaelämänkerta
Ote työn alla olevasta kirjasta | Risto Ahti
Samaan tautiin sairastuneet | piirros | Sanna Saastamoinen
28-30 Käsi pikkuhousuissa
Haastattelussa Särö-runoilija Riikka Heinonen | Anne Mölsä
· "En tiedä, onko liian henkilökohtaista kirjoittaa, että häpyhuuliin on tullut jotain."
31-35 Runoja
Riikka Heinonen
36 Uusia säröläisiä: markkinointisihteeri Kirsti Karhu | Särö etsii uutta verta
37-59 Kritiikki pesiytyi Säröön
Kritiikkisärö | koonnut Risto Niemi-Pynttäri
· Uudessa osastossa arvioidaan kirjoja nykyisyydestä ja menneisyydestä: runoteoksia ja romaaneja, filosofisia teoksia ja esseekokoelmia. Mukana katkelma Markku Pääskysen romaanista Vastaavuuksia.
60 Neron omaelämänkerta
Ote työn alla olevasta kirjasta | Risto Ahti
Pythagoras-parka | piirros | Sanna Saastamoinen
61-63 Runoja
Tuukka Hämäläinen
65-68 Kohti kirjoittamisen olemusta
Essee | Matti Itkonen
· Jalostunut ja hienostunut ruoka- tai juomamaku viittaa kuitenkin aina jonkun määräihmisen henkilökohtaisiin mieltymyksiin. – – Subjekti tekee itsestään objektin, ja kulloinkin tarkasteltavana olevan kohteen varsinainen olemuksellisuus jää taka-alalle. Liiallinen itsetehostus ei palvele ketään eikä mitään. Se tuottaa vain olemuksetonta kirjoitusta – ja kritiikitöntä kritiikkiä.
70–72 Jäänalainen
Novelli | Saara Henriksson
Present | kuva | Paula Aarniala
74–76 Tajun draama
Runo | Veera Antsalo
78 Särö tiedottaa
79 Mainosta Särössa | Tilaa Särö
80 Mukana Särössä | Särö kiittää